| al bum i | code | inside |
| m0ppi productions |





m e m o n
@ i n s i d e . o r g





Minulle on aivan itsestään selvää, miksi joku laite toimii ja tiedän heti mikä laitteessa on vikana, jos jokin ei toimi toivotulla tavalla. Olen niitä ihmisiä, joilta tämä tulee luonnostaan. Ihmiset tulevat pyytämään minulta neuvoa jos jonkinlaisiin mitättömiin pulmiinsa. Joskus on hyvin hankala käsittää, miten he ylipäätänsä tulevat toimeen tässä maailmassa. Minun luokseni tullaan kauempaakin; olenhan sentään guru.

Hieman yleistäen ihmiset ovat tyhmiä. Hirveän tyhmiä. Jostain ihmeen syystä he palvovat aivan tyhjän päiväisiä asiota, kuten tietokoneita, videoita, CD-soittiamia, tai mikroaaltouuneja. Mutta minua se ei oikeestaan haittaa, vaikka he palvovatkin tuota saatanallista romua. On mielenkiintoista huomata, kuinka he samalla palvovat minua. Olenhan sen ansainnutkin ja tarvitsen tuota huomio kuollakseni.

Suurilla tietäjillä, guruilla ja profeetoilla on tapana kehitellä omia filosofioitaan ja maailmankatsomuksiaan. Aivan viime aikoina on myös minulle tullut tarve ilmaista itseäni tuolla saralla. Olen pohdiskellut ja avartanut mieltäni lukemalla. Eräästä teoksesta jäi mieleeni jokun mielenvikaisen älykääpiön ajatus, jonka mukaan teknologian tulisi palvella ihmistä ei ihmisen teknologiaa. Korea ajatus, mutta tuo ei tule toteutumaan, niin kauan, kun minä ja kaltaiseni tätä tasoa hallitsevat. On minulla paljon muitakin mieltemiä. Ihmisillä on vain turhauttava tapa keskittyä heidän mielestään olelliseen. Heille on vain tärkeää saada puhelimensa ja naurinsa toimivina takaisin. He eivät välitä absoluuttisista totuuksista tai kauniimmista dimensioista.

Vaikka olenkin itse täydellisyyden perikuva, on minulla paheenikin. Rakastan ihmisten kiusaamisesta. Se tuottaa minulle todella suurta mielihyvää, kun saan ohjelmoidan jonkun säälittävän vieraan kaukosäätimeen jonkun naurettavan viestin tai selittää monta tuntia, kuinka jokin laite toimii tai mikä jossain laitteessa voisi olla vikana. Hyvin harvoin käy niin, että vastapuoli saisi kaiken vastaanotetuksi. Yleensä he eivät tajua mitään. Vaikka pidän totuudesta en aina malta pysytellä siinä. Tämä johtaa usein siihen, että elävöitän hieman keskusteluja laittamalla omaani sekaan. Yksi parhaimmistani on: "Tämän ledin kollektorin hilajännite oli aivan lopussa ja jouduin vaihtamaan televisioonne kokonaan uudet sisuskalut." Vaikka tuo on aivan valhetta alusta loppuun, se silti puree noihin typeriin ihmisiin. Siis tuossahan on se virhe, että ledissä ei ole kollektoria, hilajännite ei mitenkään liity kollektoriin, eikä se liiemmin voi loppua ja hauskinta on se, että yhden vaivaisen ledin takia ei televisoon tarvitse vaihtaa kokonaan uutta piirikorttia. Mutta minkäs minä ihmisille mahdan. Itse en usko mihinkään, paitsi ehkä itseeni, vähän.

Alunperin minua kiinnosti alaan liittyvä fysiikka. Jo 10-vuotiaana rakensin ensimmäisen kidekoneeni, muutaman vuoden kuluttua korjasin ensi kertaa tietokoneeni. Kehitys on jatkunut samaa kaunista eksponentiaalista käyräänsä pitkin sen jälkeenkin. Jokainen askel on ollut kuin olisi oppinut kävelemään yhä uudelleen.

Nykyisin ei näin enää ole. Lähes inhoan fysiikkaa. Joskus jopa yritän korja noita kapisia laitteita ajatuksen voimalla ihan sen takia, että pystyn jo ennalta sanomaan sen suunnattoman työmäärän joka rikkinäisen laitteen korjaamiseen tarvitaan. Mutta silti joka kerta, kun opin jotain uutta, saan toivoa seuraavaksi päiväksi, vaikka nämä hetket ovatkin käyneet nykyään todella harvoiksi. Tämä kaikki puuduttaa minua ja olen huomannut, että ammennan energiani seuraaviin päiviin muista ihmisistä ja ystävistäni.

Kaikista suurimmat lataukset saan siitä, kun ihmiset palvovat minua. Tunnen kuinka elän heidän kuvainnollisesti polvillaan anoessaan minun apuani johonkin ongelmaan, jolla ei kokonaisuuden kanssa ole yhtään mitään tekemistä. Nämä omahyväiset kapitalistisen yhteiskunnan ja materian palvojat eivät tiedä mikä heitä tulevaisuudessa odottaa. He eivät voi hahamottaa suuria kokonaisuuksi. Mutta minä tiedän, että he eivät vielä ole valmiita kohtaamaan uutta vapahtajaansa. Odotan...


© 1998